Lähetystyö

Lähetystyö on Kristuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamista. Kaikki on kutsuttu mukaan lähetystyöhön, mutta kaikkien tehtävänä ei ole lähteä kauas. Lähetystyö tarvitsee myös lähettäjiä, jotka rukoilevat työn puolesta ja keräävät rahaa lähetystyön tueksi.

 

Seurakunnat ja lähetysjärjestöt tekevät yhteistyötä. Posion seurakunnan nimikkolähettinä on Sanansaattajien (SANSA) lähetti Raili Tapio Kroatiassa.

Seurakunta tukee Suomen lähetysseuran kautta Thaimaassa tehtävää työtä. Kansanlähetyksen kautta tuetaan kristillistä työtä Etu-Aasiassa sekä Suomen Lähetysseuran kautta Inkerin kirkon työtä Keski-Venäjällä ja Murmanskin ja Kantalahden alueella.

Nimikkolähetit ja järjestöt vierailevat seurakunnan omilla lähetyspäivillä ja -illoissa kertomassa toiminnastaan.

 

Seurakuntamme kummilapsi on vuonna 1994 syntynyt Mulugeta Worku Etiopiasta. Seurakunta tukee AIDS-orvoksi jääneen pojan koulunkäyntiä Suomen Lähetysseuran kautta.

 

Seurakunnassa tapahtuva työ on lähetyskasvatusta, jonka tavoitteena on lähetysrakkauden lisääminen. Työhön voit osallistua ja sitä voit tukea esimerkiksi sytyttämällä kynttilän lähetyskynttelikköön, rukoilemalla lähetystyön puolesta tai toimimalla mukana lähetystyön erilaissa tapahtumissa.

 

LÄHETYSTYÖN ILMOITUKSET: 

 

ma 21.5. klo 18 Saarisiulassa lähetysilta. Vieraana Kuusamon seurakunnan lähetyspiiri.

 

 

Yhteystiedot:

Lähetystyön toimisto seurakuntatalolla, Sysitie 7

Marjo Hautala, 040-7066213, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Copyright © 2012 Posion Seurakunta - Elävän veden äärellä. Kaikki oikeudet pidätetään.
Joomla! is Free Software released under the GNU General Public License.
 


Posion kirkko - Posion Seurakunta