Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon voi vaikuttaa ottamalla osaa seurakuntavaaleihin sekä tekemällä aloitteita seurakunnan luottamuselimille.
Seurakuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi marraskuussa. Vaaleissa voivat äänestää kaikki seurakunnan 16 vuotta täyttäneet jäsenet. Vaaleissa valitaan seurakunnan ylin hallintoelin, kirkkovaltuusto.
Seurakunnan kirkkoherra valitaan joko kansanvaalilla tai kirkkovaltuuston suorittamalla välillisellä vaalilla.
Jokaisella seurakunnalla on oma kirkkoneuvosto, joka johtaa seurakunnan toimintaa. Kirkkovaltuusto nimittää kirkkoneuvoston, jonka puheenjohtajana toimii kirkkoherra.
Luottamushenkilöt käyttävät seurakunnissa ylintä valtaa. Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat seurakuntalaisten edustajia ja seurakunnan työntekijöiden kumppaneita. He ovat mukana päättämässä, vaikuttamassa, ideoimassa ja kehittämässä seurakunnan toimintaa kirkkovaltuustoissa, kirkkoneuvostoissa ja johtokunnissa.
Parhaimmillaan seurakunnan luottamushenkilöissä on monenikäisiä ja eri elämänalueilla vaikuttavia henkilöitä, jotka tuovat oman persoonallisen panoksensa ja näkemyksensä seurakunnan toimintaan. Luottamushenkilöt valitaan vaaleissa aina neljä vuotta kestävälle kaudelle.
Jokaisella seurakunnan jäsenellä on mahdollisuus tehdä seurakunnan ja kirkon toimintaan liittyvä aloite. Se tehdään kirjallisena kirkkoneuvostolle ja toimitetaan seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kirkkoneuvosto käsittelee aloitteet. Jos aloite koskee kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvaa asiaa, kirkkoneuvosto valmistelee aloitteen valtuustolle.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä